Metrilaku varainhankinta myyntikokemuksia

 

”Yhteistyömme Great Kids Oy:n kanssa on alkanut vuonna 2017, jolloin toteutimme kevättalvella lakumyyntikampanjan. Tuolloin toimimme niin, että tilasimme laatikon kerrallaan, ja myimme sen tyhjäksi ja tilasimme aina uuden. Palvelu oli mutkatonta, äärettömän nopeaa, helppoa ja äärimmäisen ystävällistä. Tuotteissa ei koskaan ollut moitteen sijaa, lakut olivat AINA tuoreita, herkullisia ja pehmeitä.

Nyt, syksyn 2018 tullen, päätimme toteuttaa uuden lakukampanjan, emmekä edes miettineet ketään muuta toimittajaa. Tällä kertaa teimme ennakkomyyntikampanjan. Otimme tilauksia lakutoimittajan lähettämille ennakkomyyntikaavakkeille. Tein tilauksen sähköpostitse, kampanjamme päätyttyä maanantaina aamupäivällä. Ja kas, tiistaina postin kuljettaja puoliltapäivin soitti, että on lakulaatikoiden kanssa oveni takana. Ja jälleen laatikot olivat pullollaan taattua tuoretta herkkua. Lakut olivat pehmeitä sekä pakkaukset ja niihin kuuluvat tarrat äärettömän siistejä ja myyviä. Saamamme palvelu oli ensiluokkaista ja joustavaa sekä tuotteiden laatu priimaa! Ei ole epäilystäkään siitä, kuka on meidän toimittajamme jatkossakin! Näitä nimittäin kehtaa ihmisille kaupitella! Olemme ajatelleet kokeilla myydä myös muita tällä yrityksellä olevia myyntituotteita! Suosittelen erittäin lämpimästi yhteistyötä Great Kids Oy:n kanssa!”

Linnavuoren päiväkodin vanhempaintoimikunnan pj.

*****

“Oululaisen Salibandyn erikoisseura OFBC:n D1-junioreiden vanhemmat kokoontuivat kauden 2018/19 ensimmäiseen palaveriin 31.5. Käsittelyssä oli luonnollisesti budjetti, kausimaksut ja varainhankinta. Mainosten myynti ja kahvion pito koetaan perinteisesti vaivalloisiksi tavoiksi kerätä irtosatasia ja niihin ei tunnu kovin laajaa innostusta koskaan syntyvän. Erään uuden pelaajan äiti kehui edellisen joukkueen keränneen rahaa metrilakumyynnillä. Tuote vaikutti monesta osallistujasta kiinnostavalta, joten päätimme kokeilla. Johtuen juhannuksen ja lomakauden läheisyydestä aikaa myymiselle annetiin vain viikko, mikä olikin enemmän kuin riittävästi, sillä viikon aikana 18 pelaajan vanhemmat myivät 350 pussia lakua. Tehtyämme tilaukset Great Kidsille, lakut tulivat postitse seuraavana päivänä. Suurin osa lakuista jaeltiin muutaman päivän kuluessa ja nyt kun päätöksestä ryhtyä tähän projektiin on kulunut tasan 3 viikkoa niin joukkueen tilillä on tuottona lähes 1500 euroa! Metrilakua oli helppo myydä ja se ilmeisesti aktivoikin vanhemmat osallistumaan todella hyvin. En oikein keksi, miten tämä olisi voinut mennä paremmin.”

OFBC D1-05 Joukkueenjohtaja

*****

“Olipa kiva ja helppo myydä herkullisia metrilakuja. Valitsimme ” heti ” myytäväksi kymppipussit Sweet & Fruity sekä Salt & Sour. Helpon varainkeräyksen lisäksi koettiin myös onnistumisen iloa. Ennen myynnistä innostumaton oppilas olikin parhaiden myyjien joukossa. Tuotteet toimitettiin nopeasti sekä muutenkin kaikki sujui oikein mallikkaasti.”

Jurvan Yhtenäiskoulu 6A

*****

“Päätimme poikani jääkiekko joukkueen kanssa lähteä kokeilemaan varainkeruuta myymällä Great Kids metrilakuja ja kampanja onnistui mainiosti! Lakut olivat todella tuoreita ja pehmeitä. Lakupussien ulkonäkö oli kaunis ja myyvä. Möimme 20 pss/perhe viikossa ja otamme varmasti uusinta kierroksen myöhemmin. Yhteydenpito oli nopeaa ja selkeää. Kiitos vielä maukkaista lakuista”

K- laser Oulu

*****

“Luulin, että minulta ei osteta, mutta sitten minulta osti yhdeksän henkilöä. Oli kiva myydä lakuja. Ne oli helppo saada kaupaksi ja se oli ihan parasta.”

“Lakujen myyminen oli mukavaa. Lakuja oli helppo myydä. Lakut olivat hyviä 5/5. Ne olivat hyvä tuote myydä”

“Lakuja oli helppo myydä, koska kaikki halusi maistaa niitä. Jopa minun perhe osti ja maistoi niitä!”

“Oli tosi kiva ja helppo myydä lakuja. Niiden myyminen oli kiva koska kaikki tilasivat niitä.”

“Olemme myyneet kaikkea vessapaperista joulukortteihin, mutta lakujenmyynti on ollut kaikkein miellyttävintä ja helpointa. Tuotetta ei tarvinnut pakkomyydä vaan ihmiset ostivat mielellään, tätä hieman erilaista varainkeruutuotetta. Tuore, pehmeä ja hyvänmakuinen tuote, kun sopii kaikille lapsista vanhuksiin. Tilauksen tekeminen on erittäin helppoa ja tuotteet saapuivat ennätysnopeasti. Ja tuotto luokalle oli upea! Myymme lakuja varmasti vielä toisenkin kerran.”

Patastenmäen koulu 3B

*****

“Tilasimme ekaa kertaa Great Kidsiltä lakuja ja toffeita seuramme varainhankintaan. Toimitus oli tosi nopea ja tuotteet juuri sellaiset kuin pitikin. Yksi pussi piti tietenkin itse ensin koemaistaa- melkein meni kieli perässä, niin tuoreita ja maukkaita olivat! Iso plussa ovat myös pakkaukset- lakut ovat siististi omissa, läpinäkyvissä ja tukevissa pusseissaan, joita on helppo käsitellä ja kääräistä vaikka lahjapaperiin ja pukinkonttiin näin joulua odotellessa.
Teemme myyntityön niin, että jokainen seuramme aktiiviharrastaja saa ensialkuun muutaman pussin myydäkseen. Näin myyminen pysyy mielekkäänä ja jos kysyntää on yli tarjonnan, voimme aina tilata lisää. Voin suositella mitä makeimmin Great Kidsiä kaikille!”

Turun Weikot Keilailu ry

*****

“Mietittiin luokan kanssa, uutta kivaa ja hyvää, myytävää. Silmiin osui metrilaku. Ihanaa ja tuoretta ja kotsan opettajaa miellyttää hygieninen ja kätsä pakkaus. Näitä on oppilaiden helppo myydä – kukapa ei haluisi pussillista kesää kotiinsa.”

Vehkalahden koulun 9B suosittelee.

*****

“Olimme 6 vuotta yhdessä olleen luokan kanssa kokeilleet jo vaikka mitä eri tapoja keräillä luokkaretkeen rahaa ja kaikkien sukulaisille ja työkaverille alkoi olla tosi tuttuja keksit, kalenterit, sukat yms. Kaipasimme jotain uutta, jolloin metrilakujen myynti osui silmiin. Lakut teki hyvin kauppansa, varsinkin tapahtumissa, jossa oli lapsia, nuoria ja perheellisiä. Kaikki tietävät, että metrilakut on mielettömän hyviä. Mainostimme paljon sitä, että lakut säilyvät tuoreena monta kuukautta, jolloin lähes kaikki totesivat, että ei säily, koska sen jälkeen ei ole enää paluuta, kun pussin aukaisee. Vaihdoimmekin ”myyntipuheeksi” Pitkään säilyviä metrilakuja siihen asti, kunnes pussin aukaisee :). Haluan erityisesti kehua hyvää yhteistyötä lakujen toimittajan kanssa. Kaikki sujui mutkattomasti ja upeasti. Kiitos.”

Mikkolan yhteiskoulun 9 B

******

“Mietimme ekaluokan kanssa miten saisimme kerättyä varoja luokalle. Otimme yhteistuumin myyntiin metrilakua ja päätimme kokeilla lakukampanjaa. Lakut menivät pienessä hetkessä kaupaksi ja saimme myytyä ison määrän pienellä vaivalla. Lakuista saatu palaute oli erittäin positiivinen ja varmasti teemme tämän kampanjan uudelleen.”

T. Harjuniityn koulu 1 A

*****

“Mikäpä olisi parempi myyntituote kuin metrilakut.
Ne menivät kaikki kaupaksi kuin käsistä, koska markkinoita ei ole ollut pitkään aikaan ja kaikki muutenkin pitävät metrilakuista.
Plussaa myös oli että lakut olivat tuoreita ja siitä tuli positiivista palautetta.”

Nilon koulun 8 E suosittelee lämpimästi.

*****

“Metrilaku on kivaa vaihtelua myytävien saralla sekä myyjille että ostajille. Totesimme, että tuote olisi todella helppo myydä tapahtumissa, mutta koska meillä ei tapahtumaa ollut, päädyimme yksittäismyyntiin. Parannusehdotuksia tuli vegetarien puolelta (sekä myyjät että potentiaaliset ostajat), että toiveissa olisi lakupusseja, missä ei olisi käytetty eläinperäisiä ainesosia.
He, jotka pystyivät viemään lakupussit työpaikan kahvion pöydälle vapaaseen myyntiin kehuivat, kuinka nopeasti kaikki pussit menivät. Eli helposti myytävä tuote.”

Terveisin; KU-68, B-tytöt koripallo

– olemme lisänneet valikoimaamme vegaaniset luomulakumixit; ei gelatiinia eli ei mitään eläinperäistä. terv. Great Kids Heli

*****

“Kerran jo pyyhetilauksen tilauksen hoitanut Great Kids pääsi uudemman kerran tavaran toimittajaksi leirikoulun hyväksi. Voisiko keväisempää myyntiartikkelia vappumyyjäisiin keksiä kuin metrilakut? Hyvin pakatut, hienot pakkaukset ja lakut oikein maistuvaisia. Pussiin suljettuna säilyy varmasti hyvin, aukaistuna kuluvat nopsaan.  Kiitokset taas nopeasta ja avuliaasta palvelusta.”

Kastellin monitoimitalon koulu 5A ja 5B, Oulu

*****

“Myimme koulun 5-luokan kanssa lakuja kahden viikon ajan. Myyntityö oli hauskaa ja saimmekin kerättyä oikein mukavan summan kartuttamaan leirikoulurahastoa kevättä 2019 varten. Haasteellisinta oli myydä vanhemmille ihmisille kun he eivät kuulemma tykkää paljoa täytelakuista, mutta onneksi saimme heillekin myytyä niin että heidän lapset ja lapsenlapset saivat sitten lakuja. Myimme myös pieniä lakupusseja messuilla ja ne tekivät hyvin kauppansa.
Tuotteet oli tuoreita ja hyvin pakattuja. Vähän selkeämpää eroa olisimme kaivanneet Sweet & Fruity megapussin ja kymppipussin välille, varsinkin kun niitä oli yhdessä laatikossa sekaisin. Kysyntää lakuille jäi edelleen joten palaamme varmasti myyntipuuhiin ensilukuvuonnakin. Suosittelemme tuotetta ehdottomasti muillekin.”

Kesälahden koulun 5-luokka

– huomioimme jatkossa pussien erottelun laatikoissa niin etteivät ne pääse sekoittumaan kuljetuksen aikana. terv. Great Kids Heli

*****

“Lätt att sälja. Bra vinst. Det var lättare att sälja än jag trodde. Alla godisstrejkar.  Goda smaker. De såg också goda ut. Pinsamt att gå runt och sälja. Barn blev glada. Roligt att träffa nya människor. Bra att sälja direkt.”

Svenska Privatskolan i Uleåborg 5 kl.

*****

” Lakujen myynnin helppous, sujuvuus ja kannattavuus yllätti positiivisesti! Lakut menivät kaupaksi todella hyvin ja kaikki toimitukseen ym. liittyvät asiat hoituivat mallikkaasti. Aiomme ehdottomasti myydä näitä tuotteita vielä uudelleenkin! ”

Riihikallion 3c luokka

*****

“Lakuja oli todella helppo myydä, olisi mennyt enemmänkin… Ensi vappuna uudelleen!”

Laajalahden koulu 3A

*****